Samstag, 1. März 2014

26 päivää H-hetkeen

Tässä kun käännöstekstiä kääntelen ja yritän saada suomen kielen sanoja mahdollisimman hyvin väännettyä päässäni järkeviksi, niin hokasin, että lähtöhän on jo tämän kuun puolella! Lähtö lähestyy!! Enää 26 päivää ois aikaa 'nauttia' Suomen lähes keski-eurooppalaisista sääolosuhteista.. Ikkunasta kattoo pihalle, niin tekee mieli sulkea silmät. Kamalan näköstä. Kyllä täältä tekeekin mieli lähteä pois! 


En oikeastaan vieläkään oo ihan satavarma siitä, että miten se koulu lähtee siellä Saksan päässä käyntiin. Sähköposteja tulvii yliopistolta ja samalla mitalla lähetän niitä takaisin, mutta ikinä en saa suoria vastauksia kysymyksiini, vaan aina käsketään tulla paikan päälle. Ihan turhaa tämmönen, että aina pitäis muka mennä sinne! Kumma saksalainen systeemi..
Ehkä mä skriivailen vielä YHDEN sähköpostin ja sanon suorat sanat, että tuun sillon ja sillon, piste. Nytkin edellisessä ehdotin yhtä, niin tuli takas toista ja sit vielä lisänä, että toki jos silloin ei käy, niin voidaan sopia toinen aika....... No justhan mä ehdotin yhtä aikaa.. -_-
Noh, ehkä se on sit sen ajan murhe. Kun nyt ensin jaksais nämä 26 päivää täällä elellä.

Yleensä tälläsen ajan päässä mulla on jo selkeät visiot siitä, että mitä otan mukaan. Siis vaikka lähtis kesälomalle vain. Viime vuonnakin tiesin varmaan 1,5 kk etukäteen, mitä otan Miamiin mukaan. Noh, nyt kun oikeasti pitäis varmaan miettiä jo, niin ei sitten mitään käryä asiasta. Elän suurinpiirtein asenteella: "kaikki mikä unohtuu, on ostettavissa paikan päältä". Ja niinkai se sit meneekin, niin se aina on mennyt. Melkein koskaan pitäny kesälomilla Euroopassa niitä vaatteita, mitä mukaan oon ottanut. Aina on tullut ostettua. Yks on kuitenkin varma!! Rakkaat neonvihreät lenkkarit lähtee mukaan. :) Siellä mä sit pyyhällän lenkkareissani pitkin Ruhria.. Näen jo sieluni silmin. 

Pitäis varmaan jatkaa tätä käännöstä, alkaa muuten mennä jo vähän liiaksi unelmoinnin puolelle tämä. 

Frankfurt-fiilistelyä.. 

Samstag, 7. Dezember 2013

How do you feel today?

Ai onks mulla blogikin? Hups.
Oon jotenkin alitajunnassani ja ehkä vähän tietoisestikkin siirtäny tätä kirjottamista kohti kevättä.. Mutta näin itsenäisyyspäivänä tuli tilanne, että huhhei voinpas kirjottaa jotain kivaaaaa! 

Oon ensimmäistä kertaa elämässäni kotona itsenäisyyspäivänä ja voin kertoa että ei todellakaan tunnu itsenäisyyspäivältä, vaikka kivaa vaihtelua tämäkin on! Aiemmin on tullu vietettyä tämä ns. edesmennyt viikko aina Ylläksellä, mutta nyt kävi näin ja oon kotona. Tenttiviikkokin kun pukkaa päälle.. 


En oo itteeni koskaan mieltäny miksikään hyväksi kokiksi, nimimerkillä mun paistetut kananmunat ei oo KOSKAAN onnistuneet ja lättyjen paistokin on ihan järkyttävän vaikeeta touhua. Jotenkin tommosten littanoiden asioiden paistaminen on ylitsepääsemättömän vaikeeta. MUTTA anyways muut kun tyhjäili veljen tulevaa taloa, niin aattelinpas kokata pienimuotoisen illallisen itsenäisyyspäivän kunniaksi. Ilman reseptiä! Ja ai vitsi että oli hyvää, vaikka ite sanonkin. Kyseessä on siis possun ulkofilepata! + porkkanoita, perunoita ja lanttua. En tiedä oisko se voinu enää paremmin onnistua mun käsissä..

Asiasta lentokoneisiin! Tässä ois semmoset reilut 8 päivää, kun tämä tyttö suuntaa VIHDOIN taas kotiinsa eli Saksaan. Frankfurt am Main & Joulumarkkinat & shoppailu kutsuu mua neljän päivän ajan. Ei voi kun olla yhtä hymyä :) 
Seuraava reissu taitaiskin olla sit reilun 110 päivän päästä edessä! ...ellei jopa aiemmin, riippuu toki miten saa asunnon. Vaihto-opiskelu tai mikä Erasmus nyt onkaan, niin oottaa siellä Essenissä! Enää 3kk.. aika menee niin nopeesti ohi, tosin hyvä vaan! Onhan täällä Vaasas jo liikaa tullu oltuakin, tai opiskeltua ihan sama. 
Oon innostunu tästä päivien laskemisesta niin että nyt on päivälaskureita puhelin täynnä, hups.


Pitäis ensin silti vähän tätä kouluakin suorittaa eteenpäin. Meinasivat pirulaiset lakkauttaa multa opintotuenkin, kun opinnot ei mukamas ole edistyneet. Ja paskat sanon minä! Yhdestä opintopisteestä kiinni. Noh onneksi asia taitanee hoitua parhain päin :) ...kuitenkin sen verran vihaa ehti kertyä pää nuppiin, että otinpas sit keväälle vähän enemmän kursseja, kuin mitä olin suunnitellut, ja nämä syksyn lopputenttiin lukemisetkin on alkanu vähän totuttua aiemmin. Esimerkiksi tyhmä semiotiikan tentti ois perjantaina, mutta olenpas lukenut jo melkein viikon! Edistystä etten sanoisi. Keväällekin tuli valittua taas sellasiakin kursseja, että oksat pois. Ajattelin vajaassa 3 kuukaudessa suorittaa sit 30 opintopistettä.. Kursseihin kuuluu esimerkiksi Talousmatematiikan perusteet. En tiiä mitä siitäkin tulee, kun me Sonjan kanssa mennään matikan kurssille, en tosiaan tiedä. Hauskaa? Harmaita hiuksia?
Mä en edes muista mitä muuta oon menny valittemaan, mutta tää matikka oli ehkä se mieleenpainuvin, kun ei sitä differentiaalilaskentaa varmaan hirveesti tarvii tekstejä kääntäessä, tai eihän sitä tiedä mihin tämä elämä vielä johdattaa, pitää osata varautua ;) 

Odotin koko päivän tuntematonta sotilasta, ajattelin kattoa kun se kerrankin taas tulee illalla... niin eiköhän se ehdi alkaa sillä aikaa kun oon käymässä hautausmaalla. Möh. Aina ei kaikki mee niinkuin strömsössä. Mä voisin jatkaa nyt semiotiikkaa hetken. Oon keksiny yhdistää tän lukemisen ja hömppäleffojen kattomisen! Voin kertoa että kummastakaan ei jää mitään käteen....

ADIOS!


This song just made my day. Perfect lyrics: -- "I've always asked for nothing but you've found it hard to see"



Mittwoch, 9. Oktober 2013

Just a few words of everything...

Tässä keskiyön jälkeen tuli tunne, että on varmaan pakko kirjottaa tänne jotain. Pakko purkaa ajatuksia sanoiksi. Ei ehkä teoiksi vielä, mutta sanoiksi. On niin ahdistava olotila, ettei tiedä miten päin olisi. Yksinkertaisesti päivässä ei riitä tunnit, niin hullulta kuin se kuulostaakin; opiskelijan päivässä ei riitä tunnit. Mietin aina välillä, että miksi toiset valittaa suuresta työmäärästä yliopistossa, koska eihän minulla mitään hätää ole, lorvin päivät pitkät tehden kaikkea muuta, mutta nyt se kostautuu, kun oikeasti pitää tehdä jotain. Työmäärä on valtava. Parin hassun viikon aikana pitäisi tehdä pari kirjaesitelmää, esseitä, lisää esitelmiä, lisää esseitä ja siinä samassa syssyssä vielä hypätä yliopistolla kuuntelemassa maailman tylsimpiä luentoja, joilla et opi mitään, mutta kotona tehtäviä tehdessä (tai ainakin yrittäessä) tulee mietittyä, että olisikohan siellä luennolla sittenkin saattanut oppia jotakin. 




Viime vuonna suomen kielen kirjallisen ja suullisen viestinnän kurssilla meidän piti pitää lyhyt spontaani puhe aiheesta "mikä eläin olisit?". Itse sanoin olevani ainakin sillä kurssilla koala. Nukkuu onnensa ohi, mutta kun herää onkin tarmokas ja aikaansaava. Kyllä, olin koala, suoritin kurssin vaikka siitä mitään juurikaan tajunnut. Ihmettelen vieläkin.. No joka tapauksessa, jos sama puhe pitäisi pitää nyt, sanoisin olevani kissa. Toinen laiska eläin. Tai ehkä ei niinkään laiska.. Eläin joka osaa nauttia elämästä, ei murehdi tulevaa, elää (siis nukkuu) tässä hetkessä, juuri tässä hetkessä. Olisin kissa. Purrr. Kissatkin käyvät töissä. Tapauksessani siis opiskelee. Yöllä. Kello on yksi. Stressi on kamala, sydän lyö lähellä kahta sataa, hikipisarat valuu otsaa pitkin, silmät kostuvat ja kädet tärisevät (ainakin vähän väritettynä..). Yritän kuumeisesti, lähes sairaalloisesti etsiä tietoa edellisen päivän kulttuurien välisen viestinnän luennosta. Olin siellä. Jäikö mitään mieleen? No ei. Saksankielinen ilmaisu; geistig behindert. Mielenvikainen tai mentaalisesti vammainen. No onnea itselleni, istuin siellä kuitenkin 1,5 tuntia. Miten kirjoittaa paperille tekstiä aiheesta, josta ei tiedä yhtään mitään? Onko vika siinä, ettei asia kiinnosta vai oikeasti siinä, että ei ymmärrä vaikka kuinka yrittäisi ymmärtää? Minä kovasti tahtoisin ymmärtää. Niin kovasti, että oma ymmärryksenhaluni estää mua ymmärtämästä. Miten sekavaa? Uskon, että kissatkin palaavat vatsat tyhjänä omistajan täyttämälle ruokakipolle, koska eivät vain jaksa ymmärtää hiiriä. Mikseivät hiiret juokse suoraan kissan suuhun? Miksi tehdä kaikesta niin vaikeaa, kun kuitenkin saa ruokaa? ...Miksi hiiren juosta karkuun, kun kuitenkin joutuu syödyksi? Entäs jos hiiri ei joudukkaan syödyksi? Jos löytyykin jonkinlainen kolo, helpotus, apu. Kissa kyllästyy, hiiri huokaisee helpotuksesta. Ei ole helppoa olla eläin, ei ole helppoa olla ihminen. 



En tiedä, yritän ottaa koko ajan itteäni niskasta kiinni, yritän selviytyä kaikesta kunnialla, mutta kun ei ymmärrä, eikä yksinkertaisesti aika riitä siihen, että koluaisi koko kirjaston läpi etsien tietoa, etsien neulaa heinäsuovasta, en tiedä mitä silloin pitäisi tehdä. Umpikuja. Edessä on umpikuja. 



Opiskelijaelämän pitäisi olla ihmisen parasta aikaa. Valoisinta, onnellisinta, täydellisintä aikaa. Niin ainakin väitetään.. Ja osittain se onkin, mutta kun aamulla heräät, uskot päivästä tulevan hyvän, kävelet vain keittiöön, selaat postin läpi ja huomaat kirjeen kelalta, päiväsi ovat luetut tai ainakin tämä päivä on pilattu. En ymmärrä miten järjetön Suomen valtio on, miten sitä kehutaan hyväksi ja maailmalla ihannoidaan. Ehkä ajattelen liian pitkälle, ehkä katson muita maita liian sinisilmäisesti. Mutta se kelan kirje.. Se on lähetetty YHDEN opintopisteen vuoksi. Opiskelija, joka saa minimiopintotuen vanhempiensa tulojen (lue: suurien veronmaksujen vuoksi) joutuu maksamaan sen vähäisenkin opintotukensa takaisin YHDEN opintopisteen vuoksi. Summa ei ole suuri, täysin mitätön, mutta tässä onkin kyse periaatteesta. Onko Suomen valtio niin köyhä, että yhden opintopisteen vuoksi takaisin perittävä rahakin täytyy oikeasti periä takaisin? Ymmärtäisin jos kyse olisi esimerkiksi 3 tai 5 opintopisteestä tai sadoista euroista, mutta että yhdestä ja 55 eurosta.. 

Samaan aikaan tässä niin sanotussa hyvinvointivaltiossa loisii jos jonkinnäköistä maahanmuuttajaa ja hippi-Petteriä, joille työ ja opiskelu ei maistu. Miten hyvältä tuntuukaan lukea iltapäivälehdestä uutinen siitä, kun joku hippi-Petteri elelee sossun rahoilla, kun yksinkertaisesti työ ei kiinnosta pätkääkään. Minä haluan opiskella, haluan tehdä töitä, vanhempani maksavat veroja, PALJON. Joten en valita siitä, etten saa rahaa sossusta tai mistään muualtakaan. Mutta miten paljon se ottaakaan päähän, kun tällaisia loisia pesii joka paikassa? Miksi kiristää verotusta, kun voisi vain karsia loiset pois? Totta kai on hyvä, että sosiaaliturva (mikä hitto lie onkaan) tukee sellaisia, jotka tukea tarvitsevat. Mutta jos on täysin työhön tai opiskeluun kykenevä, niin miksi ihmeessä asioihin ei puututa? Eikö erilaisten porsaanreikien kautta meneviä ihmisiäkin pitäisi rangaista? Eikö sekin ole rikos? Valtion huijaamista?
Toisaalta, rikoksesta saa rangaistuksen. Rangaistus on rahallinen tai vankila. Rahaa ei loisilla ole, vaan ne rahat tulevat valtion pussista, jolloin tavallaan rangaistusta ei tule. Vankilat taas ovat lepokoteja luusereille. Kuka siis häviää ja kuka voittaa? Onko tilanne ihan sama, rangaistusta tai ei? 

Hmm.. Tyhjensin vähän höyryjä päästäni. Liekö sitten asiassa päätä ei häntää.. Ainakin tunnen hetkellistä helpotusta.


Ps. Minä ja rakkain Riikkaseni ollaan palmusunnuntaina 2014 Kölnissä, Lanxess Areenassa katsomassa ja kuuntelemassa JUSTIN TIMBERLAKEA!!! En voi uskoa vieläkään, mutta meillä on liput, meillä on liput!!!





Freitag, 23. August 2013

Mich kann nur Liebe retten

Ihminen, joka väittää että koiranpennun kotiuttaminen ja kouluttaminen on lastenleikkiä, ei tiedä hevonpaskaakaan. Ihan oikeesti. Miten noin sulonen olento voi olla niin ärsyttä ja äänekäs ja voi voi.. Sitä paitsi oon tehny totaalisen virheen, kun oon nukkunu sen ensimmäisen yön sen kans. Näistä öistä ei tuu loppua. Haluan jo omaan sänkyyn!! Ärgh. 


Dumbo nukkuu :)

Mun päivistä kaikki tunnit menee ton pikku-dumbon vahtimiseen, niin ei oo mitään häikäsevää kirjotettavaakaan. Eiköhän se tästä.. :) Rassukan vehnäallergia(luultavasti) vielä lisää tätä kotiutumisen tuskaa.. Mutta Kopf hoch!


Hiukan nauratti aamupalalla.. 



Päätin kokeilla uutta tukkatyyliä! Välillä edes hiukset siististi ja kiinni. Uskaltaiskohan taas repäistä ja leikata syksyksi otsiksen? Viime syksynä se ihan kiva, kunnes se alkoi kasvaa yli, eikä sitä mitenkään kivasti saanut siinä välivaiheessa. Nyt se on taas ihan kiva.. Mut miks aina sillon, kun joku tuntuu kivalta, niin tekis mieli muuttaa sitä? Jos toinen vaihtoehto oiskin kivempi. Miksei nykytilanne koskaan riitä, vaikka se olis kuinka hyvä? Miksi pitää aina pyrkiä parempaan? Typerä ihmismieli. Paitsi tukkaa ja koulun alun odottamista, oon kyllä aikas tyytyväinen nykytilanteeseen. Fiilis on hyvä! Vielä kun pääsis Saksaan.. Hmm.. :(

Meillä on aina ollut eläimiä, on ollu jyrsijöitä eli kaneja ja kissoja ja nyt viimesimpänä sit tämä koira. Ja vasta tää koira syö sähköjohtoja! Kahdesta kohtaa melkein poikki. Tais olla vinkki mamille, että sormet pois puhelimesta. Hmph. Onneksi huomasin ennen kauppojen sulkemista. Uus johto jo syötäväksi... ;) Hoffentlich nicht.






Dienstag, 20. August 2013

Ich bin unperfekt - jeder kann meine Fehler sehen.

Tuli semmonen tunne, että pitäisköhän mun kirjotella jotain.. Monta asiaa on tässä kuukauden aikana tullu uutta, mieli ja elämä muuttunut. Parempaan päin toki! 
Nyt vaan pitäis keksiä, että mistä alottaisin.. 

Viimeksi kun oon kirjottanu, niin ei ollu kauaa Miamin matkasta ja olin yltiörakastunut Amerikkaan ja Floridaan ja ihmisiin siellä, sekä ylipäätään kaikkeen. Nyt oon palannut vanhaan rakkauteeni. Ehkä se oli vain sellasta uutuuden viehätystä! Pikaihastuminen. Mutta on se vain niin, ettei maailmassa Saksaa parempaa ole. Ihan oikeasti. Pysykööt jenkit siellä rapakon takanaan, mä lähden Saksaan, niin pian kuin mahdollista! Ainakin viimeistään tulevana keväänä.. Jännittää jo!



Näin vielä lisäyksenä, että en mä nyt mikään jenkkivihaajakaan ole. Päin vastoin! Mutta vähän saa kyllä nyt hellittää.. Vanhassa vara parempi. Vai miten se imelä sanonta menee..

Mitäs muuta.. No hmm. Kävin taas kiertämässä Pohjois-Kalottia! Tällä kertaa vähän pidempi reissu, kuin viime syksynä. Aikalailla tälläinen: Ylläs-Pajala-Kiiruna-Narvik-Fauske-Mo i Rana-Tärnaby-Mo i Rana-Arjeplog-Arvidsjaur-Jokkmokk-Gällivare-Pajala-Ylläs. :D Ihan kiva reissu! Tuli nähtyä vähän Norjaa taas. Kertokoon kuvat millasta siellä oli...: 












Norjan puolella Napapiirillä tapasin jääkarhun.. On muutes aito!! Arvatkaa tekikö mieli koskea, varsinki sen jälkeen kun huomasin sen kyljessä kyltin: "DO NOT TOUCH!"... En muuten koskenu! Harmittaa :(

Samainen sininen tiehän menee tästä meidän kotikunnan läpi! Mo i Ranasta se siis lähtee!

AIJAJAJAJAII! Siskolle laitoin viestiä että olin Jällivaarassa Hellnerstadionilla, se kysyi että olinko aivan innosta sekasin.. No olin 8) Mutta.......... Ei näkyny Hellneriä edes aamulenkillä, surkujen surku!!

Mitäs muuta on tapahtunu.. AINIIN, mulla on koira! Rovaniemeltä tuli mukaan sellanen piskuinen beaglen pentu, Tyyne. Joka on niin kiintyny muhun, kun vaan koira voi olla, eikä haittaa! Viime yönä se tunki saman peiton alle, lutuna.. 8) 







Oikeastaan sen ajan, mitä oon ollu kirjottamatta, oon myös ollut urheilematta.. Ei tervettä päivää oo kyllä ollu näköpiirissä.. Ensiksi pari viikkoa ihan omituisessa kuumeflunssassa, ilman yskää ja nuhaa.. Hmm. Sen jälkeen ehdin käydä kerran pelaamassa tennistä, kunnes siellä sitten tuli vasen lonkka ihan järjettömän kipeäksi ja lähes liikuntakyvyttömäksi. Eikä helpottanut päivien mittaan, vaan matka lääkärille ja sieltä kaks kortisonipiikkiä jalkaan ja kahden viikon buranakuuri. Nyt on helpottanu ja lenkillekkin oon jo pari kertaa uskaltautunut! Tänään normaalirytmiin: aamulenkki + kahvakuula. Eikä ainakaan intoa laskenut eilen tullut Sportamoren paketti.. Vähän uutta treenivaatekalustoon 8)



Eipä kai mulla muuta.. Koulun alkua odotellessa..! :) Kuinkahan siihen tottuu, ettei oo enää hierarkian pienimpiä.. :( Fuksivuosi on ohi!!




Freitag, 19. Juli 2013

Picture Perfect

Nyt seuraa ihan järjetön kuvaoksennus! Se joka ei kestä, klikatkoon itsensä pois samoin tein.. 

















Uudet rakkaat Guess:ini.. <3